Avioliitto on miehen ja naisen välinen ainutlaatuinen ihmissuhde. Avioliitto antaa pohjan tasavertaisen perheyhteyden rakentumiselle ja ihmisen kasvulle läheisimmissä ihmissuhteissaan. Lasten turvallisin kasvuympäristö on perheessä, jossa vanhemmat tahtovat elää arkipäivää toinen toistaan tukien ja sitoutuneina vanhemmuuteen

Kristillinen avioliitto solmitaan Jumalan kasvojen edessä. Oleellista siinä on Jumalan sanan julistaminen ja Jumalan siunauksen pyytäminen avioparille ja heidän kodilleen.

Häät NYCissä

Pohjoismaiden ulkopuolella Suomen kansalainen voi solmia Suomen viranomaisen edessä Suomen lain mukaisen avioliiton ainoastaan kirkollisena vihkimisenä.

Evankelis-luterilaisessa kirkossa avioliittoon vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä seurakunnan jäseniä. Kirkollinen vihkiminen on myös mahdollinen silloin kun toinen vihittävistä on ulkomaisen ev.lut kirkon jäsen tai kuuluu johonkin Suomessa tai ulkomailla toimivaan kristilliseen uskontokuntaan.

Kirkollinen vihkiminen voidaan järjestää hyvin yksinkertaisesti, vähimmillään riittää kun paikalla on pappi, vihkipari ja kaksi todistajaa, joiden nimet merkitään vihkimisilmoitukseen. Jos vihittävät toivovat, vihkiminen voidaan toimittaa seurakunnan tiloissa niinkin, että todistajina ovat seurakunnan työntekijät.

Edellytykset

Suomen lakien mukaan
Pastorillamme on opetusministeriön myöntämä lupa vihkiä avioliittoon Suomen lain mukaan seurakuntansa alueella.

Vihittävien on pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa yhdessä joko miehen tai naisen kotiseurakunnasta tai maistraatista. Tutkinta kestää seitsemän päivää, jonka jälkeen voidaan antaa todistus toimitetusta avioliiton esteiden tutkinnasta. Todistus on voimassa neljä kuukautta.

Todistus on oltava mukana ja se on annettava vihkijälle ennen vihkimistä. Ilman todistusta ei voida vihkiä. Vihkimisen jälkeen pastori toimittaa asiakirjat Suomen viranomaisille ja avioliitto rekisteröityy täysin normaalissa järjestyksessä.

TAI paikallisten lakien mukaan
Vihkiminen seurakunnassamme on mahdollinen myös sen osavaltion ja »countyn» lakien alaisuudessa, missä vihkitoimitus toimitetaan. Myös silloin on ennen vihkimistä toimitettava avioliiton esteiden tutkinta eli hankkia marriage license paikallisten viranomaisten myöntämänä.

New Yorkin kaupungissa lupaa varten tarvitaan ainoastaan vihkiparin henkilökohtainen käynti toimistossa vähintään 24 h ennen vihkitoimituksen ajankohtaa (odotteluun kannattaa varautua). Mukaansa pari tarvitsee ainoastaan maksumääräyksen sekä kuvalliset henkilöllisyystodistukset (passi). Mikäli avioliitto ei ole ensimmäinen, tarvitaan myös todistus avioero(i)sta.

Käytännön järjestelyt

Häiden valmistelut on hyvä aloittaa hyvissä ajoin. Monet kihlaparit ovat liikkeellä jo vuotta tai puolta vuotta aikaisemmin, mutta nopeammallakin aikataululla ehtii. Suunnitellessasi häitä NYCiin ota yhteyttä seurakuntamme pastori Tiina Talvitiehen (etunimi.sukunimi@finnchurch.org)

Mikäli vihkipari ei ole seurakuntamme aktiivisia jäseniä, toivomme heidän tekevän seurakunnallemme 400 euron lahjoituksen. Sen voi suorittaa Nordean tilille:
New York Finnish Lutheran Congregation 182030-18390.